tiistai 6. lokakuuta 2015

Viikonloppu






Lauantaina oltiin host-perheen kanssa keskiaikasessa kylässä nimeltä Sigüenza, joka kuuluu Castilla-La Manchan autonomiseen alueeseen, eli sinne ajoi jonkun yli tunnin ainakin. Siellä on iso katedraali ja linna, ja kylä on täynnä tollasia pikkukujia ja vanhoja taloja ranskalaisine parvekkeineen. Kuten kuvistakin saattaa huomata, ilma oli siellä vähän viileämpi kun täällä. Mutta on täälläkin jo viilentynyt - taivas on melkeen jatkuvasti pilvessä ja tuulee, ja nyt pari päivää on satanu kans jonkin verran. Mutta kyllä suurimmaks osaks vielä ilman takkia pärjää. Mulla oli sunnuntaina Madridin keskustassa ollessani nahkatakki mukana, mutta suurimmaks osaks jouduin kantaa sitä kädessä, koska oli sen verran kuuma.


Kävästiin sunnuntaina tosiaan tän kylän auppareitten kanssa siellä El Rastrossa, josta taisin viime postauksessa mainitakin. No pelkäks käväsyks sitä ei voi kyllä oikeen kutsua - siellä oli niin paljon ihmisiä ja tungosta että sen läpi kävelemiseen meni kyllä aikaa. Ja onhan sen kokokin tietysti ihan omaa luokkaansa, ei ihan mitkään perus Korson Vetomarkkinat :D Oli ihan kiva nähdä se, mutta ei kyllä varmaan enää toista kertaa tarvii mennä koska A. tommoset tori/markkinajutut ei oo ikinä oikeen ollu mun juttu, kaikista löytyy aina ihan samoja asioita enkä ikinä osta mitään B. siellä oli tosiaan niin paljon ihmisiä että ois ollu melkeen mahdotonta ees ostaa mitään, koska pahimmissa sumakohdissa siinä ei kauheesti auttanut pysähdellä. Hyvä kun tarvitsi omia jalkojaan liikuttaa, kun sitä vaan liikku itestään massan mukana. Kun oltiin kävelty vihdoin loppuun asti, ainakin mun maha kurni sen verran äänekkäästi, että lähettiin etsimään ruokapaikkaa. Syömisen jälkeen käytiin parissa vaatekaupassa, minkä jälkeen mentiin vaan istuskelemaan yhelle aukiolle. Kotia kohti lähdettiin smoothieiden ja jätskin kautta.

Oli kiva nähdä taas pitkästä aikaa vähän Madridin keskustaa! Paino sanalla vähän, koska kysehän on sen verran isosta paikasta, että mahdotonta nähdä läheskään kaikkea noin lyhyessä ajasta. Mutta huomenna meen luultavasti taas käymään. Onneks oon Suomessa ehtinyt tottua pitkään koulumatkaan, niin ettei toi puolentoista tunnin matka keskustaan edes tunnu missään!

Onerva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti