sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Mun toinen koti

Small town, awesome people. Näin kuuluu meijän Whatsapp-ryhmän nimi. Otin nää kuvat Daganzosta ehkä joskus lokakuussa, ja näin kauan kesti, että sain vihdoin julkaistua ne täällä. Tässä voi nähdä pikku maistiaista siitä, millasessa kylässä täällä elellään.



Daganzohan (koko nimeltään Daganzo de Arriba) on noin 10 000 asukkaan kylä noin 35 kilometrin päässä Madridin keskustasta. Keskustaan pääsee julkisilla, vaikka siinä meneekin oma aikansa. Ensiksi pitää ottaa bussi Barajasiin, jossa sijaitsee siis lähin metroasema. Bussimatka kestää ruuhkasta riippuen 20-30 minuuttia, ja Barajasista metromatka Nuevos Ministeriosiin reilu 15 minuuttia. Siitä jatketaan sitten eteenpäin riippuen siitä mihin ollaan menossa, jos keskustaan niin kannattaa metron sijasta jatkaa junalla, jolla pääsee Solille eli Madridin sille "keskusaukiolle" kahessa minuutissa. Kaikkineen tähän matkaan kuluu yleensä vähintään se 50 minuuttia, kun on noita kaikkia vaihtoja. Onneks oon kuitenkin tottunut pitkään koulumatkaan jo Suomessa, ja muutenkin mä jostain syystä tykkään istua bussissa, joten ei toi matkan pituus pahemmin haittaa!



Luulen, että kävin syksyllä Madridissa useemmin kun nykyään. Sillon meillä oli Roosan kanssa se to do -lista kaikista nähtävyyksistä, joten siellä tuli ravattua yleensä pari kertaa arkiviikon aikana ja mahdollisesti myös viikonloppuna, jos mentiin ulos Madridiin eikä Alcaláan. Nyt kuitenkin, joululoman jälkeen oon vaan kerran käyny ulkona Madridissa sillon kun oltiin siellä Kapitalissa, muuten oon mennyt aina Alcaláan. Samoin viikolla tulee käytyä vähemmän, kun muilla Daganzon auppareilla ei oo päivällä niin paljoa vapaa-aikaa kun mulla, joten ne ei oikeen voi viikolla lähteä sinne. Mulla on tällä hetkellä yks suomalainen kaveri, jota nään yleensä Madridissa, ehkä kerran viikossa tai parissa.



Mutta Daganzo ja Daganzo-aupparit. Ja Alcalá ja alcalaláiset, jotka on vaan 15 minuutin bussimatkan päässä. Mä kiinnyn hirveen helposti kaikkeen: ihmisiin, paikkoihin, asioihin. Eikä Daganzo oo ollu poikkeus. Vieläkin Ally lähettelee mulle snappeja, kuinka se ei ymmärrä miten jaksan vieläkin olla täällä. :DDD Mä vaan tykkään tästä paikasta, kaikki on lähellä ja täällä asuu ihania ihmisiä. Toki jos täällä ei asuis muita au paireja, ja Madridiin ei pääsis noin helposti julkisilla, niin ois varmasti eri asia. Mutta kun noi asiat on reilassa, niin mua ei oo hetkeäkään haitannut asua täällä.



Kuvista ei saa kauheen hyvin irti, millanen paikka tää on, koska muistan kaikkien kattoneen mua kun hullua kun heiluin järkkärin kanssa ottamassa kuvia kadulla. En siis kehdannut hirveesti ottaa kuvia "keskustasta" (joka tosiaan lähinnä on yksi liikenneympyrä ja siitä eri suuntiin lähtevät kadut), vaan lähinnä yritin mennä paikkoihin, joissa ei sillon ollu muita ihmisiä. Kuten parista kuvasta näkyy, Daganzoon kuuluu myös tollanen "vanha osa", jossa on siis tollasia vanhoja ja ränsistyneitä taloja, mulle tulee ihan mieleen Kreikan saarien pikkukylät. En niistäkään taloista ja kaduista saanu otettua kuvia niistä kaikista näteimmistä, koska mulla tietty loppu kameran akku sillon kun olin kuvailemassa niitä. Mun mielestä se vanha osa on tosi nättiä, tulee tosin käveltyä siellä hirveen harvoin.



"Keskusta", jonka jo mainitsinkin, on aina pakko tunkea lainausmerkkeihin, koska se on niin pieni. Mutta niin on koko Daganzokin. Sen vois kävellä päästä päähän varmaan reilussa 20 minuutissa, jos kävelis suorinta reittiä sen "halki". Keskustan ja vanhan osan lisäksi on sitten katuja, joissa on samannäkösiä rivitaloja katu toisensa jälkeen. Aluksi oli hirveen vaikeeta liikkua täällä, kun kaikki kadut näyttää ihan samalta punaruskeine tiilitaloineen ja metalliportteineen. Mutta nopeesti siihenkin tottu, ja oppi tunnistamaan ne tarvittavat paikat.



Entä yöelämä? Yhdessä kuvassa voitte nähdä Irish Pubin (joka muuten muista pubeista poiketen sijaitsee tuolla vanhassa osassa), joka on Allyn ja myös mun hostvanhempien mukaan paras paikka Daganzossa. Ite joudun kuitenkin häpeällisesti myöntämään, etten oo vielä kertaakaan käynyt ees yhillä drinkeillä Daganzossa illalla. Viime syksynä monta kertaa halusin niinä viikonloppuina kun ei menty ulos, mutta muut oli aina liian väsyneitä tai jotain. Ja nyt joulun jälkeen taas kun oon mennyt joka viikonloppu ulos Alcaláan tai Madridiin, niin ei oo sitten tullut mentyä enää toisena iltana, kun on ollut niin väsynyt. Mutta vielä joku päivä mä meen!! Se on niin naurettavaa, etten oo menny, kun tosiaan asun tässä ihan "keskustassa" niin että nään ton liikenneympyrän mun ikkunasta. Eli tosiaan ei ois kauheen vaikeeta lähteä yhille tohon muutamankymmenen metrin päähän, mutta kun ei saa aikaseks niin ei saa aikaseks. :-D


Muistan kun Allyn vikana iltana lokakuussa istuttiin yhen kukkulan päällä Allyn ja Ricardsin kanssa, oli pimeetä mutta lämmintä ja kateltiin Daganzon ja muiden lähikylien valoja. Kysyin Allylta, luuleeko se vielä joskus palaavansa Daganzoon. Se vastas että: "naaah, I don't think so" ja perään Ricards sano: "I'm definitely never gonna come back to Daganzo". Me naurettiin, mutta muistan ajatelleeni, että no mä kyllä ihan varmasti tulen. Tällanen tunteilija kun oon, niin ihan varmasti tulee ikävä Daganzoa, kun on aika lähteä. <3

maanantai 1. helmikuuta 2016

Fiilinkejä

 
 



Tästäkin päivästä on jo melkeen kuukausi, hui. Muutama päivä sen jälkeen kun olin tullut Suomesta takasin, kävin moikkaamassa Dianaa Alcalássa. Diana lähti siis sen perheestä uudenvuodenaattona, ja asu loppuajan hostellissa Alcalássa. Räpsittiin muutamia kuvia, mun tarkotuksena oli ottaa Alcalásta kuvia koska siitä on tullu mulle yks tärkeimmistä paikoista täällä, mutta loppujen lopuksi en mä niitä sit ihan hirveesti saanu otettua :D Ja mun mielestä se on muutenkin paljon nätimpi illalla, kun se on täynnä ihmisiä! Yliopistokaupunki kun on kyseessä, niin päiväsaikaan kaikki on koulussa haha.

Oon tajunnut, että fiiliksiä on hirveen vaikea kirjottaa, kun ne vaihtelee päivästä toiseen. Välillä on sellasia päiviä, kun tekee jotain tosi kivaa, ja on sellanen rakkausfiilis tätä paikkaa ja näitä ihmisiä kohtaan, ja ajattelee, ettei ikinä halua lähteä pois. Sen kivan ei ees tarvii olla mitään uutta tai ihmeellistä, vaan se voi olla ihan esimerkiks kävelylenkki pelloilla, ja siellä uuden kukkulan löytäminen, josta on hieno näköala. Välillä taas on sellasia päiviä kun ei tee mitään muuta kun lagaa kotona, R:n kanssa ei suju eikä hostvanhempienkaan kanssa tuu juteltua oikeen mitään koko päivänä. Eli toisin sanoen, huonoja päiviä. Onneksi näitä jälkimmäisiä on kuitenkin paljon vähemmän, kun noita hyviä päiviä.

Kuitenkin, joku asia mikä on muuttunut merkittävästi joulun jälkeen, on R:n käytös mua kohtaan. Oon tajunnut, etten oo oikeestaan pahemmin kirjottanut tänne ees tästä hostperheestä ja mun fiiliksistä täällä, yleensä enemmän muista jutuista, kuten mitä oon tehny kavereiden kanssa yms. Se on johtunut ihan siitä, että mulla on ollu niin helppoa tässä perheessä, ei oo ollu mitään ongelmia, oon vaan toitottanut kaikille kuinka mulla on niin huippuperhe, ja tätä parempaa ei vois olla.

Ja oon yhä sitä mieltä. Että mulla kävi ihan sairaan hyvä tuuri tän perheen kanssa. Mutta kuten sanoin, R:n ja mun suhteelle on tapahtunut jotain, ja valitettavasti negatiivisessa mielessä. Tulin takasin siis sillon 4.1, joka oli maanantai, ja se koko viikko oli R:llä vielä lomaa koulusta. Me pelattiin varmaan joka päivä jotain kymmentä eri lautapeliä, ja joka _ikisessä_ se suuttu, ja me riideltiin. Se suuttu ihan sairaan herkästi kaikesta, ja ei silleen miten normi 8-vuotias suuttuu, vaan se myös oikeesti saatto alkaa haukkumaan ja valehtelemaan, kuinka mä olin koko ajan väärässä ja paha ihminen. Aattelin sillon, ja puhuttiin hostäidinkin kanssa, että se on varmaan vaan sellasta hermostununeisuutta ja ylienergisyyttä, kun ei oo ollu pitkään aikaan koulussa ja on joulu ja kaikkea (kun täällä tosiaan se suurin osa niistä lahjoista jaetaan vasta sillon 6.1). Puhuttiin, että kohta se helpottaa, kun koulu alkaa taas.

Mutta nyt on jo neljäs kouluviikko alkanut loman loppumisen jälkeen, ja tilanne on vaan muuttunut pahemmaks. Se on mulle ihan sairaan vihanen koko ajan, vaikka en tekis mitään, vaikka mä yritän kuinka olla ilonen ja kiltti sille, annan niiin monien asioiden joita se sanoo ja tekee mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos, ja yksinkertaisesti oon vaan superpaljon lepsumpi mitä sen vanhemmat, koska en vaan jaksa tapella sen kanssa. Silti se suuttuu mulle. Se osaa myös oikeesti olla niin ilkee, että mun on monesti ollut vaikea uskoa, että se on vaan kaheksan vuotta vanha. Vaikuttaa ihan, kun se ei enää haluais mun olevan täällä. Joudun ihan koko ajan olemaan varpaillani sen kanssa, että mistäköhän se seuraavaks keksii haukkua tai syyttää mua. Se ei myöskään tottele mua enää _yhtään_, joka ikinen aamu on samanlaista taistelua, kun se ei suostu nousta ylös, ei suostu laittaa vaatteita päälle, eikä syömään. Joka kerta se menee siihen, että joudun sanomaan sen vanhemmille, koska se on ainoa keino, millä se alkaa tottelemaan. Vasta kun sen vanhemmat sanoo sille. Oli se monesti tällasta syksylläkin, mutta ei todellakaan tässä määrin, mitä nyt. Sillon oli myös niitä hyviä päiviä, ja päiviä jolloin me naurettiin ja meillä oli hauskaa yhessä. Nyt joka päivä on vaan tappelua.

Tää harmittaa mua tosi paljon, koska se tekee mut tosi väsyneeks ja surulliseks. Se auttaa, että nään kavereita lähes päivittäin ja saan ajatukset muualle, mutta haluisin, että mulla ois täällä kotonakin hyvä olla. Oon aatellut, että jos tää ei kohta tästä lähde muuttumaan, niin pakko jutella hostvanhempien kanssa ja yrittää miettiä, voiko asialle tehä jotain. En kuitenkaan todellakaan haluais lähteä tästä perheestä, koska tää on kaikilla muilla tavoin niin hyvä perhe olla au pair, että en tiiä miten sopeutuisin toiseen perheeseen, jossa mun pitäiskin yhtäkkiä tehä paljon enemmän kaikkea, ja ois paljon vähemmän vapaa-aikaa :-D Ja muutenkin, en tiiä onko tässä vaiheessa enää järkeä mennä uuteen perheeseen, vaan pariks-kolmeks kuukaudeks. Kotiinlähtö ei kuitenkaan oo vaihtoehto, koska mä en todellakaan oo vielä valmis jättämään Madridia taakse. Toivotaan siis, että tää ois vaan joku R:n vaihe joka menis kohta ohi!

Onerva

Ps. Oltiin viime viikonloppuna viettämässä Daphnen synttäreitä ja vikaa iltaa Kapitalissa, jonne meillä oli VIP-varaus. Oli niin huippua!!! Ja Daphnea on jo ikävä ♥