maanantai 25. tammikuuta 2016

Vanhaavanhaa

Nyt tulee sellasta oldschool-settiä ettei mitään rajaa. Vanhimmat kuvista on otettu yli kaks kuukautta sitten, marraskuussa. Halusin kuitenkin nää kuvat tänne laittaa, mutta sen suurempia selittelemättä, koska tosiaan oon näistä lähes kaikista jotain kertonut jo aiemmissa postauksissa.

Marraskuussa oltiin tosiaan huvipuistossa, jonka jälkeen mentiin Tapa Tapaan jo perinteeksi muodostuneille mojitoille ja sangrialle.

Nähtävyyksiä: Almudenan katedraali sisältä, Debodin temppeli ja ne tärkeimmät eli Serranotalo ja Guillen ja Tetén pusukohtauksen leikkipuisto.

Marraskuun lopussa juhlittiin Ricardsin synttäreitä alottelemalla tutussa shottibaarissa. Joulukuussa tutustuin uusiin tyttöihin Daphnen kautta, ja vietettiin tanssintäyteinen yö Madridissa. Kreikkalainen Eirini puuttuu kuvasta :( Käytiin myös Roosan kanssa ihastelemassa Madridia ylhäältä päin yhessä näköalatornissa.

Vika viikonloppu ennen kotiinlähtöä käytiin Roosan kanssa kattomassa Leijonakuningas-musikaali. Oli niiiin tajuttoman hyvä, että jos ikinä on mahdollisuus mennä kattomaan, niin menkää!! Sen jälkeen treffattiin vielä koko porukalla keskustassa (miinus Diana) ja jätettiin hyvästejä toisillemme, minä ja Daphne vaan väliaikasesti koska mentiin kotimaihimme vaan lomailemaan, mutta Roosa lopullisesti :( Onneks mun tartti sanoa hyvästit vasta Suomessa, koska lennettiin samalla koneella. Ja no, eihän nää hyvästit nyt oikeesti mitkään lopulliset ollu kellekään, kyllähän me vielä tullaan näkemään! ;)

Tää vika kollaasi on erittäin turha, mutta halusin nyt laittaa jotain kuvia tältä mun paluun jälkeiseltäkin ajalta. Päivä sen jälkeen kun tulin, oli siis Reyes Magos, joka kuuluu näiden jouluun ja on useimmissa perheissä paljon isompi juttu, kun joulupukki. Viides tammikuuta ympäri Espanjaa on kaupungeissa ja kylissä kulkueet, joissa nää Itämaan tietäjät ja muut tyypit heittelee karkkeja ihmisille. Tuli kyllä niin penkkarifiilis! :D Ekana viikonloppuna mentiinkin sit heti ulos, saatiin vihdoin brittiläinen Tom mukaan, joka siis on yhtä lailla asunut Daganzossa syyskuusta lähtien, mutta josta oltiin epätietoisia tosi pitkään, eikä siis ennen joulua saatu aikaseks treffata. Mutta nyt hän on liittynyt meidän gängiin! Joka btw elää suurten muutosten aikaa - Roosa lähti ennen joulua, Diana muutama päivä sitten, ja Daphne viikon päästä. Uusia jäseniä tosin on Tom, saksalainen Pauline ja yhdysvaltalainen Mandy (jota ei vielä olla keretty näkemään). Minä ja Ricards siis ollaan kohta ainoat alkuperäiset jäsenet! Surullista, mutta toisaalta uusia tyyppejä tulee koko ajan, jotka ainakin tähän mennessä ovat kaikki olleet ihan mahtavia. Au pairiuteen kuuluu se vanhojen kavereiden menettäminen (väliaikaisesti!! :D) ja samalla uusien saaminen. Siksi tää onkin niin jännää.

Onerva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti