torstai 12. marraskuuta 2015

Eläimiä häkissä











Viime sunnuntaina kävin vähän säälimässä eläimiä Roosan kanssa Madridin eläintarhassa. Mua aina rupee säälittää ne pikku ressukat siellä, mutta olihan se nyt silti mentävä kattomaan, kun on nimittäin vähän eri luokkaa tää kun joku Korkeesaari. Ja oon ilonen että menin, koska itse puisto oli tosi nätti ja viihtyisä, ja vietettiin huippu päivä! Näin myös eläimiä joita en oo ennen elämässäni nähnyt, joten sekin oli coolia. Olin myös paha ihminen ja kävin delfiiniesityksessä (vai mikä on oikee sana sille?) vaikka delfinaarioita vastaan oonkin. Voin kuitenkin puolustautua sillä, etten oo ikinä Suomessa käynyt Särkässä, joten en luonnollisesti siellä delfinaariossakaan - tää tais olla siis mun eka kerta, kun ylipäänsä näin delfiinin. Kyllähän ne hienoja temppuja teki ja söpöjä oli, nyt kun on sekin nähty niin ei tarvii enää toista kertaa mennä!

Tällä viikolla ollaan taas oltu reippaita Roosan kanssa, ja kävelty kahtena päivänä sellanen n. 13 kilometrin lenkki. Mua huvittaa, kun joskus sillon viikko mun saapumisen jälkeen tänne taisin kirjottaa tänne blogiin jotain "täällä on jo ilmat ruvenneet vähän viilenemään" tms. Little did I know..... Täällä on siis ihan superlämmin vieläkin, tai nyt on ollut jonkun reilun viikon jo kunnon kuumuusaalto. Säätiedote näyttää vaan jotain 22 astetta, mutta se tuntuu ihan 30 asteelta - varsinkin auringossa on siis kuumempi kun tyyliin Suomessa kesällä ikinä. Sen takia noi tollaset 13 km kävelylenkit on oikeestaan aikalailla maksimi mitä tällä hetkellä pystyy tekemään, koska se kuumuus kyllä vaikuttaa sen verran. No, oonpahan saanut rusketusrajat marraskuussa - parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Huomenna ois taas suunta Alcaláan, tällä kertaa ehkä jopa koko Daganzo-poppoolla. Meihin on liittynyt uusi jäsen, joka on Diana Georgiasta! Hän tais saapua muuten samana päivänä kun Ally lähti, eipä kauaa keretty siis olemaan nelisteen! Nyt meitä on taas viis ja ollaan valmiina näyttämään hänelle Alcalán mahti ;)

Onerva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti